Kisaturistin sielunmaisema: Ostravan sinivalkoinen kupla


Viime kuukausien puhutuimpia geopoliittisia ilmiöitä ja yhteiskunnallisia puheenaiheita Suomessa on ollut “Kallion punavihreä kupla”. Kyse ei ole hassusti maalatusta kansanautosta, vaan Helsingin kantakaupungin ympärille keskittyvästä väestötihentymästä, joka oletetusti elää oman avarakatseisuutensa umpioittamassa pienoismaailmassa.

Meillä suomalaisilla on kuitenkin toinenkin, vähintään yhtä merkittävä kupla, josta pitäisi puhua paljon enemmän. Se on sinivalkoisten kisaturistien vuosittain muodostama pop up -maailmankaikkeus, jossa keskeisin olemassaoloa määrittävä arvovalinta on halu heittäytyä tiiviisti isänmaallisen sporttieetoksen ja karnevalistisen riehan lumoon. Laji voi toisinaan vaihdella (ei koske jalkapalloa), mutta kupla syntyy nimenomaan arvokisojen tunteikkuudellaan houkuttavassa ympäristössä.

Sinne sukellettuaan kuplan voi havaita toisinaan hyvin tiiviiksi. Kisaturisti voi elää muutaman päivän tai viikon lähes täysin erillään ”oikean” maailman realiteeteista.

Kisakuplan tuolle puolen jäävän elämän olosuhteet eivät välttämättä saa juurikaan kosketuspintaa majoituspaikan, kisa-areenan ja muiden kisarientojen muodostamassa kolmiyhteydessä. Kisapaikalla kun voi elää täysin samanmielisten kisaturistien seurassa, yhdessä kapeakatseisesti käsillä olevista hetkistä nauttien. Elinpiiriin kuuluvat lähipiirin matkaseura, muutaman tuhannen muun sinivalkoisen urheilumatkaajan viiteryhmä, ja parhaassa tapauksessa maailmankuvaa avartavat kohtaamiset eriväristen kisaturistien kanssa.

Arvokisojen atmösfäärin eksyminen saattaa kyynisesti ajatellen joissain tapauksissa johtua muun muassa pitkäkestoisesta päihtymystilasta, mutta kisakupla on helposti omavarainen muutoinkin kuin nestehuollon ja liharuuan tarjonnan suhteen. Kisaturisti kulkee suuren osan ajastaan vaikkapa maajoukkueen pelipaita päällä – se on samalla kuin avain ohikiitäviin keskustelunavauksiin, joihin juro suomalainen tuskin kotikulmilla yhtä usein ajautuu. Arvokisakuplassa lähes kaikki inhimillisen kontakti ja kommunikaatio saattaakin kietoutua kisaelämän puimisen ympärille; tai ainakin se toimii lähtökohtana useimmille keskusteluille.

Omavaraisuutta edustaa esimerkiksi se, että useamman päivän kisarupeaman aikana aktiivinen kisaturisti voi elää vaikkapa ilman kotimaassa vellovaa mediaspektaakkelia. Pelit eletään ja koetaan yhteisön kera paikan päällä, sen jälkeen ei välttämättä kaipaa ulkopuolisille suunnattuja näkökulmia tapahtumien kulusta – vallan mainiosti pärjää ilmankin, tämä pätee niin itsensä vakavasti ottavaan lätkämediaan kuin maksutelevision ylenpalttiseen toohotukseenkin. Virallisia analyysejä ei tarvita, kun yhtä hyvin voi käydä paiskaamassa yläfemmat Don Tamin kanssa tai puida asioita entisen leijonaluotsin kanssa lasillisen äärellä.

Toisin kuin halveksuntaa ja yhteiskunnallista kahtiajakoa synnyttävä Kallion kupla, sinivalkoinen kisakupla voi edistää toisenlaista kehitystä. Tai halveksuntaa sekin herättää riittävän kaukaa katsottuna, mutta sisällä olijoita se ei eristä pieneksi yhdenmukaiseksi kaaderiksi, vaan se yhdistää erilaisia ihmisiä. Kisaturisti lunastaa ottelulippujen lisäksi usein itselleen matkalipun usean päivien mittaisiin naamiaisiin, joissa entisaikojen tapaan kuka tahansa voi olla päivän (tai parin) ajan kuningas. Tai sika, leijona, Darth Vader, performanssitaiteilija tai kansankiihottaja. Rooleja on monia, mutta monet niistä verhoavat varsin tehokkaasti kisaturistin kotiin jättävän arkiminän.

Ostravan jäähallissa, areenan ympäristön tapahtuma-alueella tai kisakaupungin ravintolakortteleissa viihtyy tuhansia eri yhteiskuntaluokista, ikäryhmistä ja maakunnista kuplaa kohti ponnistaneita ihmisiä. Erilaisia elämänkatsomuksiakin riittää, vaikka joku voisikin huomauttaa, että MM-kisaskene on vahvasti vitivalkoisen ja makkarankäryisen hetero-Suomen aluetta. Kisaturisti saattaa tavata useampana päivänä tutuksi käyvän kanssaeläjän, jonka yhteisen kielen ohessa tunnistaa ehkä kasvonpiirteistä, rekvisiitasta tai käytöksestä. Yhteistä polkua voidaan tallata tuopista tuoppiin melko pitkään ennen kuin muulla taustalla on suuremmin merkitystä.

Naamiaisten päätyttyä erot alkavat taas näkyä viimeistään lentokentällä, mutta sitä ennen duunarit ja pomot, nuoret ja vanhat elelleet sujuvasti rinnatusten karnevaalin lumossa. Kevään eduskuntavaalien jälkeen kuultiin paljon puheenvuoroja, joissa yksi jos toinenkin suomalainen ehti ilmoittaa, ettei tunnista pienen elinpiirinsä ulkopuolista Suomea juurikaan omakseen. Laajempana ilmiönä ajatus on vastenmielinen, mutta kisakuplassa moinen ei luultavasti juolahda edes mieleen.

Vaikka jonkin sinivalkoisen ihmisen tai ryhmän sivuuttaisi itselleen vieraan tuntuisena, kisaturisti tutustuu todennäköisesti jollain tapaa aivan uudenlaiseen väkeen reissunsa aikana. Matsi- ja promillelukemista riippumatta sinivalkoinen kupla tuottaa avartavaa ymmärrystä. Kaikilla olisi parempi olla, jos ihmiset kävisivät samalla tavalla urheilukatsomoissa kotimaassakin.