Tom Niinimäki tyynenä UFC-tulokkaan kimppuun


Kaikki tarpeellinen - ja mahdollinen - on tehty. Harjoitustunteja on mittarissa reilusti, vammoilta on vältytty, edes pahimmat syysflunssat eivät ole nujertaneet. Matkustusasiakirjatkin järjestyivät viimeisenä mahdollisena arkipäivänä. Tom Niinimäki on Brasiliassa ja taas valmis taistelemaan. Varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa on edessä turkulaistaistelijan uran neljäs UFC-ottelu.

Juttutuokiossa juuri ennen lähtöään "Stoneface" vakuuttaa olevansa levollisin mielin. Jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla arvioon on helppoa yhtyä, Niinimäki ei juuri koskaan osoita suurempia tunnekuohuja, mutta nyt hänen olemuksessaan on samaa levollista tyyneyttä kuin runsas vuosi sitten UFC-debyytin alla. Se ottelu Rani Yahyaa vastaan oli hänen uransa parhaita, mutta tänä vuonna tahti on ollut nihkeämpi. Alkuvuodesta peruuntunut ottelu ja kuukausien mittainen turhauttava odottelu, sitten kaksi yllättävää tappiota, jotka horjuttivat kylmähermoisenkin miehen mielenrauhaa.

Nyt Niinimäki kertoo jännittäneensä eniten sitä, saako ottelua lainkaan, kun alkuperäinen vastustaja Rony Jason vetäytyi taistosta loukkaantumisen vuoksi. Muilta osin hän sanoo viimein kotiutuneensa UFC-rutiineihin - ironista kyllä, nyt hän on samalla todellisen pakkovoiton edessä, jotta nämä rutiinit saavat jatkoa myös ensi vuonna.

"Kaikki ne ottelemisen ympärillä olevat asiat alkavat olla tuttuja, se mitä ottelijalta odotetaan. Ja ottelutuntuma on nyt myös hyvä, toivottavasti se näkyy matsissa. Ehdottomasti tämä on parempi, että matseja tulee tiuhaan tahtiin, varsinkin kun paikat ovat pysyneet ehjinä ja on saanut harjoitella hyvin," Stoneface arvioi.

Turkulaaiskonkarin vastustaja vaihtui viimeisellä harjoitusviikolla. Se ei Niinimäkeä hetkauta, vaikka ennakkoasetelma kääntyikin täysin ylösalaisin: Jason olisi ollut UFC-kehissä jo kokenut, hurjasti eteenpäin rynnivä kotiyleisön suursuosikki. Nyt vastaan asettuu Renato Carneiro, joka on nuori UFC-debytantti. Tappioton brasilialainen poikkeaa tyyliltään ja jopa ruumiinrakenteeltaan selvästi Jasonista. Parin otteluvideon perusteella Niinimäen analyysi on kylmän rauhallinen.

"Hän on sellainen nuori, nälkäinen ja tappioton ottelija. Tulee hyvästä tiimistä, taitaa olla vanhan kilpakumppanini Yahyan kanssa treenaillut, eli mattopuoli on varmasti ainakin kunnossa. Se mitä matseja katselin, hän esittää myös sujuvaa ja teknistä pystyottelua. Kaveri taitaa taas vaihteeksi olla vähän pidempi kuin meikäläinen, hän varmasti käyttää hyväkseen ulottuvuuttaan ja tulee aina välillä jalkoihin. Mutta onhan se mukavampaa, että on sen tyyppinen, joka ei yritä lyödä päätä irti heti ensiminuuteilla," Niinimäki pohtii.

Niinimäen tyyliin sopii paitsi rauhallisempi mittailu ottelun alussa, luultavasti myös se, jos pitkäraajainen brasilialainen syöksyy hieman uhkarohkeastikin suomalaisen jalkoihin alasviennin toivossa. Omaa pelikirjaansa Niinimäki ei vielä avaa, hän korostaa taas pyrkivänsä kokonaisvaltaiseen vapaaotteluun tilanteen vaatimalla tavalla.

"Se on ihan siitä kiinni, millainen fiilis on ja miltä alkuhetket näyttävät. Vaikeaa tässä sanoa, kumpi sinne jalkoihin menee - tai mennäänkö sinne lainkaan."

Yksi asia on kuitenkin varma. Kun Niinimäki astelee areenalle Baruerissa, hän on vihollismaaperällä. Vaikka vastustaja onkin tuntematon tulokas, hän saa taatusti rakkautta fanaattiselta brasilialaisyleisöltä. Ulkomaalaisottelijoille brassikatsojilla on yleensä vain yhdenlainen vastaanotto varattuna. Niinimäellekin lauletaan reippaan mieskuoron heleällä äänellä "Vai morrer!" - "sinä kuolet".

Tämäkin toki kelpaa tyynelle Tom Niinimäelle.

"Mielenkiinnolla odotan, millainen yleisöreaktio sieltä tulee. Se on tietysti todennäköisintä, että mitään positiivista ei ole tulossa. Mutta se pitää vaan pystyä sulkemaan pois."

Unibet tarjoaa luonnollisesti kattavasti kohteita UFC:n lauantaitansseihin. Katsasta Niinimäki vs. Carneiro -ottelun kertoimet!