Koripallon EM-kisat: Serbia ja Liettua tarjoilevat pisterikkaan ottelun


Koripallon EM-kisat alkavat keskiviikkona Sloveniassa.

Turnausta edeltäneet viikot ovat antaneet paljon viitteitä joukkueiden iskukyvystä ja tasosta. Mukana on kuitenkin myös joukkueita, joiden esitykset ovat olleet harhaanjohtajia. Syitä ovat esimerkiksi avainpelaajien myöhäinen liittyminen joukkueeseen tai loukkaantumiset. Luvassa voi olla yllätyksiä, ennen kuin joukkueet näyttävät todellisen tasonsa.

Päivän ottelu: Serbia-Liettua

B-lohko on kisojen kuolemanlohko. Latvia on ainoa todellinen sivustakatsoja lohkossa, jossa pelaavat myös Bosnia ja Hertsegovina, Makedonia ja Montenegro.

Lohkon ennakkosuosikki on Liettua, joka koostuu kokeneesta ydinjoukosta ja nuorista lahjakkuuksista. Entisestä NBA-laiturista Linas Kleizasta odotetaan joukkueen kovinta pistelinkoa. Toronto Raptorsin nuoren Jonas Valenciunasin kyvyistä on nähty vasta pintaraapaisu. Kerroin sille, että Kleiza heittää yli 13,5 pistettä, on 1,85. Temppu on onnistunut mieheltä säännöllisesti valmistavissa harjoitusotteluissa.

Serbia on suurempi kysymysmerkki. Joukkue on todella nuori ja kärsii loukkaantuneen Milos Teodosicin poissaolosta. Serbia on silti näyttänyt olevansa iskukykyinen.

Kokenut Nenad Krstic voi ajautua vaikeuksiin Liettuan korin alla. Krsticin jääminen alle 13,5 pisteeseen antaa kertoimen 1,85. Parempi vaihtoehto on povata Bogdan Bogdanovicille yli 7,5 pisteen iltaa (1,85). Lopputuloksen suhteen pelin saa kuitenkin Liettua 5,5 pisteen takamatkalta (kerroin 1,90).

Harkitse myös näitä:

Kreikalle on annettu peräti 20,5 pisteen etu tasoitusvedossa Ruotsia vastaan. Kerroin on 1,90. Kreikka kuuluu toki mestarisuosikkeihin, mutta kisatulokas Ruotsi pystyy tekemään pelistä tasaisemman, jos toisen NBA-kautensa aloittava Jeffery Taylor jatkaa siitä, mihin harjoitusotteluissa on jäänyt.

Iso-Britannian heittopeli ei ole rullannut, joten ottelussa Israelia vastaan jäätäneen alle 148,5 pisteen rajan (1,90). Britti Andrew Lawrence saattaa kuitenkin heittää yli 7,5 pistettä (1,85).

Ja vielä yksi turnausveto: kerroin sille, että Suomi sijoittuu turnauksessa Kroatiaa korkeammalle, on 3,50. Kroatian lohko on kivikova, joten vetoa kannattaa harkita.

Paras veto

Serbia-Liettua: yli 147,5 pistettä, 1,90

Lyö vetoa koripallon EM-kisoista täällä!