MM-koris: Suomen jatkopaikka lähes omissa käsissä


Rajuun pettymykseen päättyneestä Turkki-ottelusta huolimatta Suomen koripallomaajoukkueen jatkopaikka MM-kisoissa on lähes omissa käsissä.  Jatkoonpääsy vaatii voittoa Uudesta-Seelannista. Lisäksi USA:n on voitettava Ukraina, mutta tuskin kukaan ennakoi Yhdysvalloille ottelusta mitään muuta kuin selvää voittoa.

Suomi onnistui Turkkia vastaan toivotussa ryhtiliikkeessä ja oli todella lähellä voittoa. Viimeisellä minuutilla Petteri Koposelle vihellettiin kaksi vapaaheittoa, joista toisenkin onnistuminen olisi vienyt Suomen neljän pisteen johtoon ja todennäköisesti voittoon. Koponen kuitenkin missasi harvinaisesti molemmat heitot.

Vielä tämän jälkeen ihmetystä herätti Suomen joukkueen päätös olla rikkomatta vastustajaa kolmen pisteen johtoasemassa. Neljä sekuntia ennen loppua Turkki iski kolmosella pelin tasoihin ja voitti lopulta jatkoajalla.

Suomi oli lähellä voittoa ennen kaikkea kaukoheittojensa ansiosta. Susijengi upotti heittonsa kaaren takaa peräti 54-prosenttisesti. Kahden pisteen heittojen prosentti 37 ei ollut häävi, ja vierailut vapaaheittoviivallakin olivat jälleen todella harvinaisia. Suomi heitti vain 10 vapaaheittoa, Turkki peräti 45.

Torstaita ajatellen Suomen suurin haaste lienee väsymys. Eilinen Turkki-ottelu alkoi vain 16 tuntia tiistain Dominikaaninen tasavalta -ottelun jälkeen, ja Uusi-Seelanti-ottelun käynnistyessä Turkki-kamppailun ylösheitosta on aikaa vain noin 22 tuntia.

Etenkin 38 minuuttia Turkkia vastaan pelannut Koponen oli todella kovilla jo eilisen ottelun loppuhetkillä. Tuukka Kotti ja Sasu Salin pelasivat 33 minuuttia mieheen, ja myös Erik Murphy ja Mikko Koivisto olivat lähellä puolen tunnin rajaa.

Torstain vastustaja Uusi-Seelanti hävisi kolme ensimmäistä otteluaan, mutta keskiviikon voitto Ukrainasta piti maan jatkohaaveet hengissä. Torstain kohtaaminen on suora pudotuspeli jatkopaikkoja ajatellen.

Uusi-Seelanti pelaa melko pitkiä puolen kentän hyökkäyksiä, joissa sattuu ja tapahtuu paljonkin. Lopputulemana pallo päätyy usein heittävän takamiehen Kirk Penneyn käsiin. Kokenut Penney on joukkueensa paras heittäjä, joka osaa kuitenkin myös luoda vapaan paikan joukkuekaverilleen, jos Suomi tuplaa.

-Uusi-Seelanti on urheilullinen ja fiksusti puolustava joukkue, jota vastaan on pelattava hyökkäyspäässä huolellisesti heittopaikkojen avautumiseksi. Hyökkäyksessä Uusi-Seelanti pelaa ”hyrräkoripalloa”, jossa saattaa tapahtua kymmenen liikettä 15 sekuntiin, jonka jälkeen hyökkäys päättyy ennalta-arvaamattomaan ratkaisuun, Suomen apuvalmentaja Lassi Tuovi kuvailee Koripalloliiton tiedotteessa.

Vime kaudella Turkin liigaa Trabzonsporissa pelanneen Penneyn lisäksi "Tall Blacksin" tähtiin kuuluu vain 185-senttinen Corey Webster, joka on Penneyn tavoin heittänyt 12 pistettä per ottelu.

Lähtökohtaisesti Suomea pidetään joukkueista hieman vahvempana. Susijengin avainasia on Petteri Koposen palautuminen. Koponen on kaikin tavoin Suomelle elintärkeä yksilö, jolle ei löydy korvaajaa.

Pelivihje: Suomi voittaa, 1,70.

Lyö vetoa ottelusta täällä!