NBA: Miami joutuu ongelmiin Houstonissa


Miami Heat haluaa palata ensi yönä Houstonissa voittojen tielle esiinnyttyään kehnosti Memphisissä. Ottelut ovat peräkkäisten päivien vieraspelejä, mutta odotettavissa on latautunut ja Grizzlies-tappion myötä ärsytetty Heat.

Rockets aloitti hienosti, kiitos uuden hankinta James Hardenin, mutta kupla näyttää puhjenneen aikaisessa vaiheessa. Viikonloppuna Houston katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa vain, koska vastassa oli surkea Detroit Pistons. Harden ja Jeremy Lin antavat Rocketsille mahdollisuuden ja kerroin 2,92 Houstonin voitolle varsinaisella peliajalla houkuttelee. Heat ei kuitenkaan välttämättä kompuroi toistamiseen.

Chicaho Bulls isännöi Boston Celticsiä. Kumpikin joukkue yrittää pysyä Heatin tahdissa. Chicago on voittanut kuudesta ottelustaan neljä ilman loukkaantunutta Derrick Roseakin, mutta lähes jokainen voitto on ollut työn ja tuskan takana.

Celtics pelaa kolmannen ottelunsa neljään päivään, mikä voi rasittaa veteraaneista koostuvaa joukkuetta. Huonon kauden alkunsa jälkeen Celtics kuitenkin näytti lauantain Milwaukee-voitossa, mistä ryhmä on tehty. Avaintekijä oli Jason Terryn siirtäminen vaihtopenkiltä avauskokoonpanoon. Boston näytti paljon vaarallisemmalta, kun Terry korvasi alisuorittaneen Courtney Leen.

Bostonin on näytettävä tasonsa ja tämä voi olla hyvä aika siihen, sillä Rosen korvaaja Kirk Hinrichin (lonkkavamma) pelaaminen on epävarmaa. Jos Hinrich on sivussa, Bullsin on peluutettava Nate Robinsonia tai tulokas Marcus Teagueta Bostonin pelintekijätähti Rajon Rondoa vastaan. Bostonin voittokerroin on hyvä 2,42.

Detroit Pistons yrittää välttää seurahistorian huonoimman alkukauden. Kauden avausvoitto kahdeksannella yrittämällä vaatisi kuitenkin kovavireisen Oklahoma City Thunderin kukistamista. Detroitin kotiedusta huolimatta Thunderin voitto 6,5 pisteen tasoituksella on harkitsemisen arvoinen veto kertoimella 1,91.

Päivän veto: Miami Heat (-5 pisteen tasoitus) voittaa Houston Rocketsin, kerroin 1,91.

Mark Woods