NBA: Lakers hiljentää Raptorsin karjunnan


Los Angeles Lakersilla on edelleen enemmän tappioita kuin voittoja Mike D'Antonin alaisuudessa. Valmentajan on löydettävä jokin tapa saada neljä tähteään pelaamaan yhteen tai joukkue voi jäädä nolosti ulos pudotuspeleistä.

Lakers on voittanut seitsemästä viime ottelustaan vain kaksi. Jätit San Antonio, Miami ja Oklahoma City ovat olleet joukkueelle liikaa. Alakastin Milwaukeen ja Clevelandin Lakers kaatoi niukasti. Nyt joukkue kohtaa toisen vaikeuksissa olevan joukkueen. Lakersia isännöivä Toronto on neljän ottelun tappioputkessa.

Yksikään Raptorsin viime aikojen tappioista ei ole tullut kaksinumeroisella marginaalilla. Joukkueen taisteluasenne vaikeuksien keskellä on ihailtava. Lakersin saldo alle puolet otteluistaan voittaneita joukkueita vastaan on kuitenkin 8-6. Korin alla Lakers on vahvempi, joten -5 pisteen tasoitus menee peleihin.

Detroit on palannut Lontoosta kotiin, mutta aikaeroväsymys ei helpota urakkaa Bostonia vastaan. Celtics hävisi kuuden ottelun voittoputkensa päätteeksi kotonaan Chicagolle ja New Orleansille. Paul Piercellä ja Kevin Garnettilla on ollut vaikeuksia heittopelissä.

Pistonsin toivo on kaksikon Greg Monroe-Andre Drummond käyttäminen Celticsin kaltaisia, korin alle pyrkiviä joukkueita vastaan. Celtics saa taakseen -2 pisteen tasoituksen, mutta pidän Detroitin voittokertoimesta 2,15.

Los Angeles Clippers on noussut kolmanneksi suurimmaksi mestarisuosikiksi ja saanut kertoimekseen 8,50. Kerroin sille, että Clips voittaa Läntisen konferenssin, on 4,00. Jos olet kuitenkin kokeilevalla tuulella, Chicago Bullsin mestaruuskerroin on 18,00. Joukkue on pärjännyt hienosti ilman Derrick Rosea. Jos Rose palaa huippukunnossaan, Bulls tulee olemaan keväällä kova.

Päivän pelivalinta: Lakersin voitto Raptorsista tasoituksella, kerroin 1,91.

Lyö vetoa NBA:sta täällä.