NBA: LeBron James loistaa Charlottea vastaan


Kuukausi sitten Los Angeles Clippers taisteli siitä, minkä joukkueen saldo on NBA:n paras. Nyt sillä on täysi työ siinäkin, että sen saldo olisi yhtä hyvä kuin surkealla Washington Wizardsilla. Clips matkustaa maanantaina Washingtoniin allaan huolestuttavat kuusi tappiota kymmenestä viime ottelustaan - Wizardsin lukema on identtinen. Lisäksi Chris Paulin paluusta ei vielä ole tietoa.  All Star -takamiehen menetys lähetti Los Angelesin syöksykierteeseen, eikä aiemmasta hengestä ollut tietoakaan viime päivien tappioissa Bostonille ja Torontolle.

Washingtonilla yhtä suuria luuloja ei ole ikinä tullutkaan. John Wallin myöhästynyt paluu tositoimiin toi hetkeksi pienen buustin. Nyt takana on kuitenkin neljä peräkkäistä tappiota, joten tilanne on normalisoitunut. Wizards on myös hävinnyt Clippersille kahdeksan kertaa peräkkäin. Viime kuussa Los Angelesissa Clips oli parempi 94-87. Näistä syistä Wizardsille lyödään kolmen pisteen etumatka. Pelivalinnoiksi kelpaavat kuitenkin yhteispistemäärän jääminen alle 188 pisteen (kerroin 1,91) tai Blake Griffinin yli 21 pisteen ilta (1,85).

Miami ei todellakaan vakuuttanut, mutta onnistui lopulta raapimaan voiton Torontosta sunnuntaina. Nyt vastassa on vielä huonompi joukkue, kun South Beachille tulee Charlotte. Raptors-voitto toi Miamin valmentaja Erik Spoelstralle paikan All Star -otteluun, mutta hän saa olla kiitollinen LeBron Jamesin viime aikojen huippuesityksistä. Hallitseva MVP on ollut joukkueensa paras pistemies neljässä peräkkäisessä ottelussa. Kerroin sille, että James heittää Bobcatsin sukkaan yli 27 pistettä, on 1,85. Charlotte on hävinnyt 13 viime ottelustaan 11. Joukkueen yllätysvoiton kerroin on 11,50. Miami saa vedonlyöntiin -13 pisteen takamatkan, mutta joukkue voi hyvinkin latoa rumat lukemat tiskiin.

New York Knicks tavoittelee kauden kolmatta voittoaan Detroitista. Pistons saanee kuitenkin uutta energiaa Torontosta hankitun Jose Calderonin debyytistä. Ilman Calderonia vajaamiehinen Pistons hävisi sunnuntaina Los Angeles Lakersille yhdellä pisteellä. Detroit saa altavastaajana 10 pisteen etumatkan. Detroit on ihan kelpo joukkue, mutta Knicks on voittanut neljä ottelua putkeen ja voittomarginaali on näissä otteluissa vain kerran ollut pienempi kuin 10 pistettä.

Päivän veto: LeBron James tekee yli 27 pistettä Charlottea vastaan.

Lyö vetoa NBA:sta täällä.