NBA: Miami rökittää Milwaukeen


Miami Heat-Milwaukee Bucks

NBA-kauden alku on pitänyt sisällään lukuisia yllätyksiä. Merkkejä tulevastakin on silti saatu.

Kahdeksalla voitolla aloittaneen ja samalla seurahistoriansa ennätyksen tehneen Indianan mestaruuskerroin on pudonnut jo 8,00:aan ja konferenssivoiton kerroin 4,75:een. LeBron James on myöntänyt, että Miami Heat pelaa tällä hetkellä surkeaa puolustuspeliä, joten muut joukkueet haistavat tilaisuutensa.

Lännessä Oklahoma City Thunder on edelleen konferenssin voittajasuosikki kertoimella 3,75, mutta esimerkiksi Houston Rockets ja Memphis Grizzlies ovat jo jääneet jälkeen. Kumpikin on kuitenkin tehnyt isoja muutoksia viime kauteen verrattuna, joten vielä ei ole lopullisten johtopäätösten aika.

Ensi yönä Milwaukee Bucksia isännöivä Miami haluaa pelinsä nopeasti raiteilleen. Ykköstähti James uskoo, että kolme lepopäivää riittää selkäkipujen kesyttämiseen. Heatin saldo on vasta neljä voittoa, kolme tappiota. Oma korisukka heiluu keskimäärin 100,9 pisteen edestä per ottelu. Viime kauden runkosarjan lukema oli lähes kuusi pinnaa pienempi. Heat onnistui jopa häviämään kehnolle Boston Celticsille kotisalissaan.

Bucksin ongelma on se, että käsileikkauksessa ollut sentteri Larry Sanders on sivussa kuusi viikkoa. Luke Ridnour ja Ersan Ilyasova olivat sairastuvalla jo ennestään. Chris Boshilla on mahdollisuudet yli 20 pisteen iltaan, jos hän menee röyhkeästi korin alle. Tätä kautta Heat voi voittaa selvästikin.

Myös kahdesti peräkkäin hävinnyt Golden State Warriors olisi pienen piristysruiskeen tarpeessa, vaikka tappioissa Memphisille ja San Antoniolle ei olekaan hävettävää. Ensi yönä Warriors isännöi Detroit Pistonsia. Warriorsin David Lee on varsin heikko puolustamaan mies miestä vastaan, joten Greg Monroe saa postissa monia hyviä heittopaikkoja. Golden State voittanee ottelun, mutta Detroitin yhdeksän pisteen tasoitus on liian suuri. Myös veto 201 pisteen rajan ylittymisestä (1,91) on paikallaan.

Pelivihje: Miami (-14,5 pistettä) voittaa Milwaukeen, 2,05

Lyö vetoa NBA:sta täällä!