NHL: Canucks nappaa voiton Starsista


Minnesota Wild-Boston Bruins

Kummallakin joukkueella on kasassa 33 pistettä, joista valtaosa on hankittu kotipeleissä. Minnesota on pelannut kaksi ottelua vähemmän. Wildin meno on hidastunut, koska marraskuun 22. päivästä alkaen se on kummallisesti onnistunut pelaamaan voitto-tappio-tahdissa. Nyt vuorossa olisi voittopeli, sillä viime yönä Wild hävisi niukasti Chicagossa.

Boston taas on voittanut joulukuussa vain kerran ja kymmenen viime ottelunsa jaksolla kahdesti. Paniikkia ei ole ilmassa, vaikka Bruins onkin pudotuspelisijojen ulkopuolella. Kertoimissa Boston on edelleen kakkossuosikki itäisen konferenssin mestariksi. David Krejcin ja Zdeno Charan loukkaantumiset ovat vieneet Bruinsilta kaksi johtohahmoa pitkiksi ajoiksi. Samalla Claude Julien on ajanut sisään nuoria pelaajia. Kapteeni Chara palaa nyt kokoonpanoon, mikä on hyvä uutinen alisuorittaneelle puolustukselle.

Viime kuun alusta lukien Bruins on päästänyt vieraissa 3,75 maalia per ottelu. Se ei ole hyvä merkki, sillä Wild on löytänyt tehoja viime aikoina. Zach Parise on johtanut joukkojaan edestä, mutta Thomas Vanekin ja Mikko Koivun sijaan tulitukea ovat antaneet Nino Niederreiter ja Jason Zucker. Minnesota on voittajasuosikki kertoimella 2,25.

Vancouver Canucks-Dallas Stars

Neljän ottelun tappioputki on pudottanut Canucksin pois pudotuspelisijoilta. Tilanne oli kurja jo ennen New York Rangers -ottelua, jonka alkajaisiksi Nucks päästi kolme maalia seitsemässä minuutissa. Lopputuloksena oli nöyryyttävä 1-5-tappio. Nyt olisi hyvä aika kokeilla maalilla Eddie Lackia. Ruotsalaisen tilastot ovat kauttaaltaan parempia kuin Ryan Millerin, vaikka lähes kaikki Lackin pelaamat ottelut ovat olleet pelejä, joita ennen Vancouver on pelannut edeltävänä iltana.

Dallas tekee lähes kolme maalia per ottelu, mutta se ei juuri auta, sillä Starsin puolustus on liigan huonoin. Se näkyy rumasti etenkin vieraissa; neljässä viime vierasottelussaan Dallas on päästänyt 21 maalia. Edes Tyler Seguinin neljän ottelun maaliputki ja paikka pistepörssin kärjessä ei riitä paikkaamaan vuotavaa puolustusta. Seguin voidaan jo laskea NHL:n eliittikategoriaan.

Kumpikin joukkue tekee 2,9 maalia per ottelu, mutta Canucksin ja Starsin välillä on silti 11 pistettä. Tasaisempi Vancouver vie voiton.

Pelivihje: Vancouver Canucks voittaa, 1,95.

Lyö vetoa NHL:stä täällä!