Super Bowl: 10 tilastoa


10. Baltimore Ravens ja San Francisco 49ers kohtaavat Super Bowlissa sunnuntaina. Kumpikaan joukkue ei ole voittanut amerikkalaisen jalkapallon suurinta pokaalia yli vuosikymmeneen. Kerroin sille, että ensimmäinen touchdown tehdään jo aloituspotkusta, on 30,00.

9. Baltimore on voittanut kolme ja San Francisco yhden joukkueiden välisistä kohtaamisista. Ravens vei 16-6-voiton edellisessä keskinäisessä kamppailussa vuonna 2011. Ravensin voittokerroin on 2,55.

8. Alex Smith säkitettiin tuolloin kahdeksan kertaa. Kerroin sille, että Ravens saa ensimmäisenä 10 pistettä täyteen, on 2,10.

7. Tällä kaudella San Francisco on tehnyt yhden touchdownin Ravensia enemmän (40-39). Kerroin sille, että San Francisco onnistuu maalinteossa ensimmäisenä, on 1,72.

6. Ravensin pelinrakentaja Joe Flacco on tällä kaudella heittänyt 22 touchdownia ja tehnyt 10 syötönkatkoa. Kerroin 28-vuotiaan syötönkatkolle on 1,62. Kerroin sille, että hän viimeistelee touchdownin itse, on 4,25.

5. Running back Frank Fore teki kaksi touchdownia, kun Niners voitti Atlantan 28-24. Hänen TD-saldonsa näyttää nyt lukemaa kahdeksan. Kerroin Goren touchdownille on 1,88.

4. Baltimore voitti Super Bowlin viimeksi helmikuussa 2001, jolloin Ray Lewis nimettiin arvokkaimmaksi pelaajaksi ja Ravens voitti New York Giantsin 34-7. Lewis lopettaa uransa sunnuntain otteluun. Kerroin sille, että hänet valitaan jälleen MVP:ksi, on 10,00.

3. Pelinrakentaja Colin Kaepernick on pelannut 49ersin paidassa vain 16 ottelua ja mies pääsee heti ensimmäiseen Super Bowliinsa. Hän on heittänyt tällä kaudella 13 ottelussa kymmenen touchdownia. Kerroin sille, että hän viimeistelee sunnuntaina TD:n, on 2,40.

2. 49ers voitti Super Bowlin viimeksi 1995, jolloin pelinrakentaja Steve Young oli mukana kaikissa seitsemässä San Franciscon TD:ssä. San Diego kaatui Miamissa luvuin 49-26. Kerroin sille, että sunnuntaina tehdään yli 47 pistettä, on 1,92.

1. National Football Conferencen voittaja on vienyt neljä viidestä viime Super Bowlista. Tässä ajassa vain Pittsburgh Steelers (2009) on selvinnyt voittajaksi American Football Conferencen puolelta. NFC:ssä pelaavan San Franciscon voittokerroin on 1,55.