10 syytä, miksi Roger Federerin on aika lopettaa


Roger Federer ei ole ainakaan vielä kertonut lopettavansa. Jos hän olisi lopettamassa tämän kauden päätteeksi, hän olisi varmasti kertonut siitä Baselissa kotiturnauksensa aikana.

Loogisesti ajateltuna hän siis jatkanee ATP-kiertueella vielä vuoden.

Onko siinä kuitenkaan järkeä? Jos olisit kenties kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka ranking-sijoitus on laskussa, kasvaisiko houkutus lopettaa?

Tässä 10 syytä, miksi Federerin kannattaisi lopettaa nyt.

1) Hän on vielä voiton puolella

Federer ei koskaan palaa 2000-luvun loppupuolen tasolleen. Silloin mies oli pysäyttämätön. Tällä hetkellä Federer on maailmanlistalla kuudentena - "alempana" (hänen mittapuullaan) kuin kertaakaan sitten helmikuun 2003. Tänä vuonna hän ei pelannut yhdessäkään Grand Slam -finaalissa, mikä on tapahtunut viimeksi vuonna 2002. Luisu on alkanut.

2) Hänet tullaan muistamaan mestarina

Itse mahtava Muhammad Ali ei ollut kovinkaan mahtava viimeisinä vuosinaan, kun mies alkoi taantua. Sama uhkaa Federeriä. Jos Federer ei lopeta nyt, tappiot keskinkertaisuuksille yleistyvät ja syövät miehen mainetta. Heinäkuussa Federer hävisi 26-vuotiaalle Daniel Brandsille ja 22-vuotiaalle Federico Delbonisille, toukokuussa 23-vuotiaalle Kei Nishikorille. Se ei sovi Federerin kaltaiselle legendalle.

3) Muiden tennissuuruuksien esimerkki

Pete Sampras, Steffi Graf, Björn Borg...nämä nimet muistetaan ikuisesti, koska pelaajat olivat todellisia tähtiä JA koska he lopettivat huipulla. Roger-rakas: lopeta ajoissa ja säästä meidät uran loppuvaiheiden myötähäpeältä.

4) Federer on hidastunut

Niin vaikea kuin sitä onkin huomata, 32-vuotiaana Federer ei ole enää yhtä nopea tai atleettinen kuin aiemmin. Sen on pakko turhauttaa miestä itseäänkin.

5) Hän ei tarvitse voittorahoja

Forbes-lehden mukaan Federer ansaitsee vuodessa 72 miljoonaa dollaria, enemmän kuin kukaan tennistähti lajin historiassa. Potista vain seitsemän miljoonaa on palkintorahoja, loput sponsori- ja muita tuloja. Kuinka paljon rahaa yksi ihminen tarvitsee? (Tarkemmin ajatellen tässä saattaakin olla syy sille, että Federer ei lopeta.)

6) Ennätys on turvassa

Federer vietti 302 viikkoa maailmanlistan ykkössijalla. Tämän hetken ainoat maailmanlistan kärjessä käyneet aktiivipelaajat ovat Rafael Nadal (105 viikkoa), Novak Djokovic (101) ja Lleyton Hewitt (80). Nadalin pitäisi pitää ykkössijaa hallussaan vielä neljä vuotta rikkoakseen Federerin ennätyksen. Ennätys ei siis ole uhattuna.

7) Perhe

Federer lähestyy keski-ikää, ja hänellä on nelivuotiaat kaksostytöt. Lapset ja vaimo Mirka näkisivät mielellään isää kotona useammin.

8) Ärsyttävät toimittajat

Federer on kyllästynyt toimittajien huonosti kätkettyihin vihjailuihin tulevaan lopettamiseen liittyen. Toimittajat tekevät vain työtään. Federerin pitäisi lopettaa omansa.

9) Kroppa alkaa olla lopussa

Federer on ollut mukana ATP-kiertueella vuodesta 1998. Yhteenlaskun tulos on 16 vuotta selkää kuluttavia syöttöjä, rasittavia spurtteja ja polvia tuhoavia syöksyjä kohti verkkoa. Päälle lukemattomat tunnit kuntosalilla ja juoksuradalla. Vaikka Federerin keho on äärimmilleen viritetty, rasitus on valtava. Kroppa huutaa jo lepoa.

10) Edessä on toinen ura

Kuvittele, kuinka hienosti Federerin kaltainen diplomaattinen, kielitaitoinen herrasmies tulee pärjäämään, mitä tahansa hän päättääkin tehdä. Asiantuntijakommentaattori, liikemies, jopa poliitikko...Aloita toinen urasi, Roger.

Roger Federer on kertoimella 9,00 nelossuosikki voittamaan ATP-finaalit.