ATP-kiertue: Mayer dominoi Gasquetia vastaan


Torstai oli Hallen ATP-turnauksessa meidän kannaltamme loistava päivä, sillä kaikki kolme vetoani osuivat.

Feliciano Lopez aloitti päivän parhaalla mahdollisella tavalla voittamalla Julien Benneteaun ottelussa, joka keskeytettiin keskiviikkona. Sen jälkeen Florian Mayer kattoi helposti tasoitusvetomme voittamalla selvästi nimikaimansa Leonardo Mayerin.

Ernersts Gulbisin ja Tommy Haasin kamppailu oli odotetun tasainen. Saksalaisveteraani väänsi lopulta voiton, vaikka hyödynsi 17 break point -mahdollisuudestaan vain yhden.

Hallessa ja Lontoossa tahkotaan tänään puolivälieriä. Saksassa Roger Federerin ei pitäisi joutua ongelminn taidoiltaan rajallisen vasurin Mischa Zverevin kanssa. Zverev voi olla nurmella tehokaskin, mutta nyt haaste on kaiken järjen mukaan liian kova.

Mielestäni Mayerilla on sen sijaan hyvät mahdollisuudet Richard Gasquetia vastaan. Gasquetin kerroin 1,37 on painettu aivan liian alas, kun huomioidaan, että Mayer voitti ranskalaisvastustajansa viime vuonna Wimbledonin ruoholla. Mayerin kyvyt on kerroinasettelussa aliarvioitu.

Mayerin tavoin Gasquet otti torstaina selvän voiton lähettämällä Jürgen Melzerin kotiin. Kasassa on kaikki hyvän ja viihdyttävän ottelun ainekset.

Mayer pyrkii hyödyntämään Gasquetin keskinkertaisen liikkumisen. Uskon Mayeriin yhden erän tasoituksella. Saksalaisen voittokerroin 1,5 erän etumatkalta on 1,70, joka kelpaa peleihin.

Gael Monfils ei pelaa Wimbledonissa tänä vuonna eikä muutenkaan ole mikään tähti nurmella. Hän on kuitenkin pärjännyt Hallessa hyvin. Tänään vastassa on Haas kello 17 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Pelaajat eivät ole koskaan kohdanneet tällä alustalla, mutta uskon Haasin olevan ruoholla vahvempi. 1,40:een laskettu kerroin ei kuitenkaan ole pelikelpoinen.

Philipp Kohlschreiberilla on loistava saldo otteluista Mihail Juzhnyia vastaan: seitsemän voittoa, yksi tappio. Nurmella pelaajat eivät kuitenkaan ole koskaan kohdanneet. Vaikka saksalainen on vienyt keskinäisiä kohtaamisia, hän ei ole niin selvä suosikki kuin kerroin 1,40 antaa olettaa. Juzhnyi on pärjännyt hyvin ja uskon ottelun ratkeavan vasta kolmannessa erässä. Lyön vetoa yli 22,5 pelin puolesta.

Lontoossa Jo-Wilfried Tsonga tuskailee jonkinlaisen väsymyksen kanssa. Hän vetäytyi jo nelinpelistä kurkkuviruksen takia, joten Tsonga on syytä sivuuttaa peleistä tänään. Andy Murrayn ei pitäisi joutua vaikeuksiin Benjamin Beckeriä vastaan.

Mielestäni myös Lleyton Hewittillä on saumansa Juan Martin Del Potroa vastaan. Tomas Berdych voittanee Marin Cilicin, mutta sekä Berdychin että Murrayn kertoimet ovat liian alhaisia.

Parhaat vedot

Mayer (+1,5 erää) voittaa Gasquetin, 1,70
Kohlschreiber-Juzhnyi, yli 22,5 peliä, 1,70

Vedonlyönti ja ottelut suorina lähetyksinä täällä!