ATP-kiertue: Pospisil voittaa väsyneen Isnerin


Coupe Rogers -turnaus alkoi palstamme kannalta suotuisasti, kun suosittelemani peli osui ilman hädän päivää. Marinko Matosevic ei kohdannut ensimmäistäkään murtopalloa 2-0-voitossaan Benjamin Beckeristä.

Tiistaina ohjelmassa on 15 ensimmäisen ja toisen kierroksen ottelua. Eilen näkemäni perusteella en pidä pelikenttiä erityisen nopeina, mutta mielipide tuntuu vaihtelevan sen mukaan, keneltä kysytään.

On mielenkiintoista nähdä, miten korkealle arvostettu lupaus Filip Peliwo pärjää ensimmäisessä ATP-kiertueen pääturnauksen ottelussaan. 19-vuotias kohtaa loukkaantumisista kärsineen Jarkko Niemisen, joka pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa sitten Wimbledonin. Jos maskulainen on ruosteessa, ottelusta voi tulla mielenkiintoinen.

Päivän avausotteluissa Jerzy Janowiczin kerroin 1,37 on hieman alhainen Julien Benneteauta vastaan. Janowiczilla on ollut jonkinlainen hauisvamma, eikä puolalainen ole pelannut kovakentällä vähään aikaan. Sen sijaan Radek Stepanek on pelikelpoinen vaihtoehto Nicolas Almagroa vastaan kertoimella 2,50. Almagro on viime ajat lätkinyt rantatennistä Espanjassa, eikä hänen saldonsa tshekkiveteraania vastaan ole häävi. Tartun over-vetoon yli 22,5 pelin puolesta.

Kahden pitkän viikon päätteeksi John Isnerin on pakko olla väsynyt. Hän on oikeastaan myöntänyt sen itsekin. Täysikuntoisenakin hän joutuisi tekemään täyden päivätyön Vasek Pospisilia vastaan. Vancouverin turnauksen voitto viime viikolla nosti Pospisilin itseluottamusta. Isner ei yleensäkään ole pärjännyt Montrealissa kummoisesti, ja Pospisilin kerroin 3,10 on olosuhteet huomioiden pelin arvoinen.

Kovalyöntisistä pelaajista myös Milos Raonicin kerroin on alhaalla. Raonic hioo pelityyliään ja on ottanut käyttöön uusia harjoitusmetodeja, mutta tennisotteluita hän ei tällä hetkellä voita. Raonic on voittanut kotikentällään Rogers Cupissa vain yhden loppuun asti pelatun ottelun. Ensi yönä noin kello yhdeltä Suomen aikaa kanadalainen kohtaa Jeremy Chardyn.

Kaksikon edellinen kohtaaminen kovalla sisäkentällä venyi pitkäksi. Ranskalainen nauttii näistä olosuhteista, sillä Chardyn kova syöttö on iso haaste kehnosti palauttavalle Raonicille. Chardyn voitto 1,5 erän tasoituksella saa pelin.

Grigor Dimitrov saanee mukavan startin turnaukselleen Marcel Granollersia vastaan. Kitzbuhelin turnauksen voittanut ja sunnuntaina Bundesliigassa pelannut Granollers ehtii hädin tuskin asemiinsa ennen ottelua. Lisäksi Granollers pelaa tällä viikolla nelinpelissä, enkä usko miehen innostuvan kaksinpelistä kovinkaan paljon tällä viikolla. Hyviä vetovaihtoehtoja ovat alle 22,5 peliä (1,73) tai Dimitrovin voitto 1,5 erän takamatkalta (1,68).

Parhaat vedot

Yli 22,5 peliä Stepanekin ja Almagron välillä, 1,80
Pospisil voittaa Isnerin, 3,10
Chardy (+1,5 erää) voittaa Raonicin, 1,75
Alle 22,5 peliä Dimitrovin ja Granollersin välillä, 1,73

Lyö vetoa ATP-tenniksestä ja katso otteluita suorina lähetyksinä täällä!