ATP-tennis: Fish tekee voitokasta paluuta


ATP-kiertue jatkaa matkaansa Kanadasta Yhdysvaltojen puolelle Ohioon. Ohjelmassa on Masters 1000 -tason turnaus jo toisella viikolla peräkkäin. Ohion Masonissa pelattavassa turnauksessa olosuhteet ovat yleensä kuumankosteat. Kovakentät ovat varsin nopeita. Pallon pomppu on "liukuva" eikä yhtä korkea kuin viime viikolla Montrealin kentillä, joten pallo tulee hieman kovempaa sen osuessa mailaan.

Mardy Fish on näissä olosuhteissa elementissään, ja paluun tekevä amerikkalainen saa pelin maanantaina. Fish kohtaa epätasaisen saksalaisen Philipp Kohlschreiberin, joka on voittanut lupaavan alkuvuoden jälkeen vain kaksi kovakenttäottelua. Kohlschreiber on hävinnyt avauskierroksella Indian Wellsissä, Miamissa ja Montrealissa. Ottelusta Fishiä vastaan tulee vaikea. Fishillä on pieniä vaivoja, jotka tekevät hänen kertoimestaan pelikelpoisen.

Minun tilastoni asettavat Fishin kertoimen noin 1,42:n paikkeille, vaikka pitkä poissaolo toki tasoittaakin puntteja. Jenkki on kuitenkin pelannut jo muutaman turnauksen, joten pelituntumaa alkaa taas olla. Kolmella viime yrittämällään tässä turnauksessa Fish on mennyt finaaliin, välieriin ja puolivälieriin. Kohlschreiberin itseluottamus on parhaimmillaankin hauras. Hän ei ole voittanut otteluakaan sen jälkeen, kun hukkasi johtoasemansa Stuttgartin finaalissa. Fish hyödyntää vastustajansa epävarmuuden.

Myös Jeremy Chardylle Ohion olosuhteet ovat mieleen. Viime vuonna Chardy meni turnauksessa puolivälieriin, joten hänellä on 180 tärkeää ranking-pistettä puolustettavana. Sekä loisto-otteisiin että täysfloppeihin kykenevä ranskalainen voitti viime vuoden turnauksessa Andy Murrayn, Andy Roddickin ja Fabio Fogninin. Chardyn kova syöttö ja kämmenlyönti lienevät liikaa maanmies Andrian Mannarinolle.

Mannarino kukisti karsinnoissa kovasyöttöisen Ivo Karlovicin, mutta kahdessa aiemmassa kohtaamisessaan Chardya vastaan hän ei ole voittanut erääkään. Kumpikin kohtaaminen käytiin tosin massakentällä ja kovalla alustalla ottelusta tullee tasaisempi. Mannarino on kuitenkin voittanut vain neljä ATP-tason kovakenttäottelua sen jälkeen, kun mies meni kaksi vuotta sitten Johannesburgin turnauksen semifinaaleihin.

Chardyn kerroin liikuu 1,65:n kieppeillä. Hän on motivoitunut ja pärjäsi hyvin samassa turnauksessa viime vuonna, joten kerroin on pelin arvoinen.

Parhaat vedot

Fish voittaa Kohlschreiberin, 1,96
Chardy voittaa Mannarinon, 1,65

Lyö vetoa ATP-tenniksestä ja katso otteluita suorina lähetyksinä täällä!