ATP-tennis: Haase liian vahva Laaksoselle


Toisen kierroksen ottelut jatkuvat torstaina Umagin, Gstaadin ja Atlantan ATP 250 -turnauksissa. Ohjelmassa on yhteensä 12 ottelua.

Eilinen vetopäivä sai huonon alun Gstaadissa, missä Federico Delbonis kohtasi hyvävireisen Thomaz Belluccin ja hävisi 4-6, 4-6.

Päivä kuitenkin parani, kun Igor Sijsling kattoi kookkaan 5,5 pelin tasoituksensa Marin Ciliciä vastaan ja kotiutti voiton vihjeillemme. Ilman hermoilua ottelu ei kuitenkaan sujunut.

Hollantilainen teki lopulta juuri ja juuri tarvittavan. Cilic mursi hänen syöttönsä, kun vedon kotiutuminen oli enää yhden pisteen päässä. Oli todellinen helpotus, kun Sijsling lopulta löi ässän ja varmisti kotiutuksen.

Atlantassa under-vedot kantoivat taas hedelmää. Viidestä ottelusta neljässä kaksi erää riitti, ja vain Lukas Lackon ja Denis Istominin välillä tarvittiin yli 22,5 peliä.

Torstain houkuttelevimmat ottelut pelataan Gstaadissa, missä parikin ottelua herättää mielenkiintoa. Myös Atlantasta löytyy pelattavaa.

Viktor Troicki-Andrei Golubev

Otan mielelläni pienen riskin ja lyön altavastaajaa kertoimella 2,30. Veikkaan, että Troicki saattaa ylireagoida avauskierroksen voittoonsa kehnosta Dominic Thiemistä.

Troicki palasi kentille vuoden doping-pannan jälkeen ja pelasi kelpo tennistä. Thiem oli kuitenkin omalla mittapuullaankin surkea. Tämän ottelun kerroinasettelu ei mielestäni ole kohdallaan.

Ailahtelu on luonnollista 20-vuotiaalle Thiemille tässä vaiheessa miehen kehitystä. Hän pisti myös esityksensä Troickia vastaan sen piikkiin. "Se oli kamalaa - ei kunnon lyöntejä, ei liikettä eikä voimaa kunnon taisteluun", Thiem kommentoi.

Tänään nähdään, kuinka iso osa Troickin voitosta oli Thiemin huonouden ansiota. En erityisemmin luota Golubeviinkään, joten pidän panokset maltillisina, vaikka iskenkin vedon kazakstanilaisen puolesta.

Robin Haase-Henri Laaksonen

Korkean ilmanalan massakentillä hyvin pelaavalla Haasella oli arpaonnea.

Haase on ollut viime aikoina alavireinen, mutta suotuisiin olosuhteisiin palaaminen voi piristää hollantilaista. Hänen pitäisi muutenkin olla selvästi liian vahva Laaksoselle.

Sveitsiläis-suomalaisen Laaksosen rahkeiden ei pitäisi riittää Haasea vastaan. Laaksonen ei ole voittanut vielä yhtään maailman top 50 -pelaajaa. 12 yrittämällään hän on voittanut vain yhden erän.

Villillä kortilla mukaan tulleen Laaksosen tilastot eivät juuri kaunistu, vaikka mittariksi otetaan maailman top 100 -pelaajat. Heitä vastaan Laaksosen voittosuhde on 4-11. Parhaimmillaan Laaksonen on voittanut Golubevin, joka oli ATP-listan sijalla 84, kun pelaajat kohtasivat alkukaudesta Sydneyn karsinnoissa.

Laaksonen ei ole koskaan päässyt ATP-tasolla toista kierrosta pidemmälle. Houkuttelevia vaihtoehtoja ovat Haase -1,5 erää tai -3,5 peliä.

John Isner-Robby Ginepri

Olin pettynyt itseeni, kun en lyönyt isolla kertoimella vetoa Gineprin puolesta edellisellä kierroksella Sergei Stahovskia vastaan. Ginepri kuuluu harvoihin suosikkipelaajiini. Uskoin hänellä olevan mahdollisuuksia, mutta veikkasin Stahovskin olevan kuitenkin nykyvireessään liian vahva.

Ukrainalaisen bensa oli kuitenkin lopussa viime viikon voittoisan Binghamptonin turnauksen jälkeen. Stahovski hyytyi pahasti Ginepri-ottelun loppuvaiheissa.

Tämä ottelu ratkeaa kuitenkin Isnerin iskukykyyn. Isner on vedonlyöjän unelmapelaaja, sillä hänen tuloksensa ovat usein hyvin ennalta-arvattavia. Isner pelaa yleensä omalla tasollaan ilman suuria heilahteluja.

Kaivetaan siis tilastot esille: Isner pelasi Atlantassa ensimmäisen kerran vuonna 2010, ja vain kaksi hänen 15 ottelustaan on päättynyt ennen 22,5 pelin rajan ylittymistä. Näin kävi vuonna 2010 Michael Russellia vastaan ja vuotta myöhemmin Yen Hsun Lu'ta vastaan.

Ginepri haluaa esiintyä vahvasti nykyisessä kotikaupungissaan, ja jo sen pitäisi riittää Lu'n ja Russellin kohtalon välttämiseen.

Viime vuoden avauskierroksella ATP-listan sijalla 373 ollut Christian Harrison pakotti Isnerin 35 peliin. Loukkaantumisten runtelema Ginepri on edelleen vain 31-vuotias, ja hänen pitäisi pystyä kiusaamaan Isneriä tässä ottelussa.

Toivottavasti kotiyleisön edessä pelaaminen ei vaikuta Ginepriin samoin kuin Donald Youngiin toissayönä. Stahovski-voiton jälkeen niin tuskin käy. Jo tilastojen valossa yli 22,5 pelin kerroin 1,87 näyttää erinomaiselta.

Umagin neljä ottelua vaikuttavat vedonlyöjälle vaarallisilta. En lyö vetoa yhdestäkään, joskin Borna Coric ja erityisesti Albert Montanes houkuttelevat altavastaajina.

Coric pelasi viime vuonna Umagissa hyvin Horacio Zeballosia vastaan, ja toissapäivänä hän kotiutti vihjeillemme helpon voiton Edouard Roger-Vasselinia vastaan. En kuitenkaan usko Coricin syöttävän toistamiseen yhtä hyvin. Hänen kertoimensa on hieman liian pieni.

Montanes kohtaa Fabio Fogninin ja voi hyvinkin voittaa, jos italialaisella on tänäänkin sellainen päivä, jolloin pelaaminen ei yksinkertaisesti kiinnosta. Niitä päivä tulee Fogninille yhä useammin. Kumpikaan veto ei kuitenkaan houkuttele erityisen paljon.

Joao Sousan kertoimet ovat yön aikana muuttuneet mielenkiintoisella tavalla. Portugalilainen kohtaa Teimuraz Gabashvilin, jonka ottelut menevät yleensä juuri niin kuin vedonlyönnin perusteella voisi odottaa.

Ottelu Sousaa vastaan voi kääntyä kummalle tahansa. Myös Pablo Cuevasin ja Andreas Seppin kohtaaminen on etukäteen kolikonheittoa.

Pelivihjeet

Golubev voittaa Troickin, 2,30
Haase (-1,5 erää) voittaa Laaksosen, 1,80
Isner-Ginepri: yli 22,5 peliä, 1,87

Lyö vetoa ATP-tenniksestä täällä!