Kisa maailman tennisykkösen tittelistä kiihtyy vuonna 2014


Itse Rafael Nadal on taas huipulla.

Vaikka hän hävisikin China Openin finaalin Novak Djokovicille, hän ansaitsi tarpeeksi pisteitä noustakseen serbialaisen ohi ja maailmanlistan kärkeen kolmannen kerran urallaan.

ATP aloitti ranking-järjestelmänsä vuonna 1973. Siitä lähtien maailmanlistan kärjessä on nähty 25 eri henkilöä. Heistä pisimpään, 302 viikkoa, kärjessä on ollut Roger Federer. Listan seuraavat nimet ovat Pete Sampras (286 viikkoa), Ivan Lendl (270) ja Jimmy Connors (268).

Se on kuitenkin historiaa. Paljon mielenkiintoisempaa on katsoa eteenpäin ja pohtia, kuka voisi olla listan kärki tulevina vuosina.

Ensimmäinen kysymys koskee sitä, kuka päättää tämän vuoden rankingin ykkösenä.

Nadal ja Djokovic ovat vain 40 pisteen päässä toisistaan, joten kaikki riippuu todennäköisesti marraskuun ATP-finaaleista. Unibetin kertoimissa Djokovic on sen turnauksen voittajasuosikki kertoimella 2,35. Nadal on kakkossuosikki kertoimella 2,50.

Teoriassa tämä kaksikko voi vuorotella ATP-listan kärjessä koko ensi vuoden ajan.

Andy Murray voi kuitenkin haastaa tiukasti. Selkäleikkauksesta toipuva skotti tarvitsee kuitenkin hyvän kauden ja kenties voitot Australian avoimista ja Wimbledonista yltääkseen kärkeen.

Tämän hetken 10 parhaan joukosta ei nouse esiin ketään muuta, joka olisi ilmeinen ehdokas maailmanlistan kärkeen.

David Ferrer (ATP-finaalien voittokerroin 25,00) ja Richard Gasquet (80,00) eivät välttämättä ole tarpeeksi vahvoja. Juan Martin Del Potro (20,00) on liian epätasainen. Tomas Berdych (12,00) on 28-vuotias ja kärsii itseluottamuksen puutteesta. Federerin (8,00) aika on valitettavasti ohi. Jo-Wilfried Tsonga (20,00) ja Stanislas Wawrinka (40,00) lähenevät 30 ikävuotta eikä kumpikaan ole voittanut Grand Slam -turnausta, joten ykkössija lienee tavoittamattomissa.

Seuraava uusi listan kärkinimi on siis joko Murray tai joku tämänhetkisen rankingin kymmenen parhaan ulkopuolelta.

Todennäköisin ehdokas on kanadalainen Milos Raonic (ATP-finaalien voittokerroin 60,00). Hän on vasta 22-vuotias, syöttää tappavasti ja on jo voittanut viisi ATP-turnausta. Kolikon kääntöpuoli on se, ettei Raonic ole edennyt Grand Slam -turnauksessa koskaan neljättä kierrosta pidemmälle. Siihenkään tuskin menee kauaa.

Nuorista nimistä kannattaa pitää silmällä myös Puolan Jerzy Janowiczia (jonka iso koko voi syödä liikkuvuutta), Japanin Kei Nishikoria (riittääkö itseluottamus?) ja Bulgarian Grigor Dimitrovia (kunhan tämän touhut kentän ulkopuolella eivät vie huomiota olennaisesta).

Näiden jälkeen jäljelle jää yksi kandidaatti: Australian Bernard Tomic.

Kyllä, hän on henkisesti yhtä vankka kuin Murrayn väpättävä ylähuuli Wimbledonin keskuskentällä. Jos Tomic pystyy kuitenkin unohtamaan isänsä huonon vaikutuksen, selvittämään päänsä, rauhoittumaan ja keskittymään tennikseen, hänestä voi tulla iso tekijä tenniksessä.

Lontoon ATP-finaalit alkavat marraskuun alussa - kertoimet täällä!