Blissful Thinking: Tennis voi olla seuraava laji, jolta doping vie uskottavuuden


Lance Armstrongin dopingfiaskosta on oppitunniksi kaikelle ammattilaisurheilulle: tee yleisölle selväksi, että testausmenetelmäsi on tiukka tai menetä uskottavuutesi, sponsorisi ja fanisi.

Tenniksen antidopingonhjelma on melko ankara, muttei niin kokonaisvaltainen kuin pitäisi.

Kun ajatellaan urheilussa pyörivää sponsorirahojen vuorta, voisi kuvitella, että huijareiden kiinni nappaamisessa ei pihisteltäisi.

Asia ei kuitenkaan ole näin. Viime vuonna tennismaailmassa tehtiin 2150 testiä. Näistä 1934 tehtiin turnausten aikana. 216 - vain 10 prosenttia - tehtiin kilpailujen ulkopuolella.

Mitä tulee armottomampiin veritesteihin, kilpailujen ulkopuolella tehtiin ainoastaan 21 testiä. Se on alle yksi prosentti.

Testaus on toki kallista. Veritestaus voi maksaa jopa tuhat USA:n dollaria per näyte. Virtsatestin tulokset eivät ole yhtä varmoja, mutta testi on paljon halvempi.

Kansainvälinen tennisliitto, joka on vastuussa lajin antidopingohjelmasta, väittää, ettei se pysty vastaamaan nouseviin kuluihin.

Liiton antidopingohjelman päällikkö Stuart Miller sanoo, että hänen budjettilukemassaan on "vain seitsemän numeroa, USA:n dollareissa". Jotta raha käytettäisiin tehokkaasti, ohjelma panostaa pelaajiin, jotka voittavat suuria turnauksia ja nousevat ripeästi rankingissa tai tekevät paluuta pelikiellon tai loukkaantumisen jäljiltä.

Silti kilpailujen ulkopuolella tehtävien testien määrä on säälittävän pieni. Yllätysmomentin takia juuri niissä todennäköisyys huijareiden paljastamiseen lienee suurimmillaan.

Monet tennisfanit epäilevät, että laji on melko puhdas, sillä peli ei edellytä maksimaalista kestävyyttä (kuten pyöräily tai yleisurheilu) eikä maksimaalista voimaa (kuten painonnosto tai kuulantyöntö).

Ajatus on naiivi. Jokainen, joka on pelannut viiden erän kaksinpelin kesän kuumuudessa, arvostaisi varmasti lääkettä, joka auttaisi kehoa palautumaan nopeasti.

Grand Slam -turnauksessa ammattipelaaja voi hyvinkin joutua pelaamaan seitsemän viiden erän ottelua kahden viikon aikana. Kuvittele, kuinka paljon rupeama rasittaa fyysisesti.

En yritä sanoa, että tenniksessä doping olisi lähelläkään pyöräilyn lukemia. Dopingia kuitenkin on.

Kuinka pahasta ongelmasta on kyse? Tennis aloitti testit suoritusta parantavien aineiden varalle 1990-luvun puolivälissä. Sen jälkeen 63 pelaajaa on antanut positiivisen näytteen (tai kieltäynyt testistä tai pitänyt aineita hallussaan) ja joutunut pelikieltoon.

Kymmenessä testissä on paljastunut kokaiinin ja kymmenessä kannabiksen käyttö. Näillä huumeilla tuskin voitetaan tennisottelua, joten kyse lienee viihdekäytöstä.

Lopuista näytteistä on kuitenkin löytynyt iso kasa aineita, joista tennispelaaja voi olosuhteista riippuen saada apua ottelun voittamisessa.

Seassa oli anabolisia agentteja (nopeuttavat palautumista), piristeitä (parantavat kestävyyttä ja reaktioita), nesteenpoistoaineita (poistavat kielletyt aineet kehosta) tai muita aineita, jotka peittävät dopingaineiden käytön, steroidihormoneja (vähentävät kivun tunnetta), beeta-2-agonisteja (astmalääke) ja yksi tapaus, jossa käytettiin ihmisen kasvuhormonia (voi ehkäistä loukkaantumisia sekä parantaa rasvanlähtöä ja lihastenkasvua).

Moni näistä tapauksista sai paljon julkisuutta. Muistatko, kun Mats Wilander ja Karel Novacek saivat pelikiellot kokaiiniin takia 1995?

Kolme vuotta myöhemmin tshekki Petr Korda jäi kiinni nandrolonin käytöstä. 2000-luvun alussa ongelmia näytti olevan Etelä-Amerikassa, kun Juan Ignacio Chelan, Guillermo Corian, Martin Rodriguezin, Mariano Puertan, Guillermo Canasin ja Mariano Hoodin kaltaisia pelaajia rangaistiin.

Vuonna 2004 britti Greg Rusedski kärähtä nandrolonista, mutta puhdisti maineensa myöhemmin. Uusimmat kohukäryt osuivat Martina Hingisille ja Richard Gasquetille, jotka jäivät kiinni kokaiinista.

Pelaajilla tuntuu aina olevan järkeviä selityksiä: astmalääke, hiustenkasvua edistävä voide, lääkärin erehdys. Yksi kärähtänyt jopa väitti suudelleensa kokaiininkäyttäjän nenää!

Itse asiassa koko tennishistoriassa vain yksi pelaaja, slovakialainen David Sebok, on avoimesti myöntänyt huijanneensa dopingilla.

Lajin auktoriteettien on joka tapauksessa ruvettava ampumaan kovilla. Se tarkoittaa lisärahaa testaajille, lisää yllätyskäyntejä pelaajille kilpailujen ulkopuolella ja lisää veritestejä.

Dominic Bliss