Wimbledonin naisten turnaus: Hantuchova palaa ryminällä


Wimbledonin avauspäivä oli vetojemme kannalta varsin hyvä. Kuudesta pelistäni neljä osui.

Lesia Tsurenko, Christina McHale, Mirjana Lucic-Baroni ja Camila Giorgi voittivat ottelunsa. Yanina Wickmayer oli kuitenkin suuri pettymys jo toisen kerran viikon sisällä. Melanie Oudin puolestaan hävisi tiukan kolmen erän taistelun päätteeksi.

Erityisesti Wickmayer oli suuri pettymys. Hän menetti erän etumatkansa ottelussa Vesna Doloncia vastaan. Näyttää siltä, että vuoristoratamaisen belgialaisen pelsisä on taas menossa lamakausi.

Naisten turnauksen maanantain suurin uutinen oli Victoria Azarenkan loukkaantuminen. Hän kaatui ilkeän näköisesti ja oli silminnähden tuskissaan. Hänen vastustajansa ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään tilannetta, joten Azarenka jatkaa turnauksessa - toisin kuin Sara Errani, jonka Monica Puig lähetti pakkailemaan laukkujaan.

Tiistaina kentille astuu turnauksen ykkössuosikki Serena Williams. Areenalla nähdään myös Aga Radwanska, Angelique Kerber ja Maria Kirilenko.

Viimeksimainittu kohtaa Laura Robsonin. Toinen britti Heather Watson puolestaan pelaa Madison Keysiä vastaan.

Robsonin puolesta kannattaa lyödä vetoa vain hyvällä kertoimella. Tänään sellainen on tarjolla, sillä Robsonin voittokerroin on 3,00. Ottelusta olympiapronssimitalisti Kirilenkoa vastaan tulee kuitenkin vaikea. Kirilenko ylsi viime vuonna Wimbledonissakin puolivälieriin.

Suosikeista silmääni miellyttävät Marina Erakovic, Shuai Peng, Dani Hantuchova ja Petra Matric.

Erakovicin keskinäisten otteluiden saldo Ayumi Moritaa vastaan on kehno. Japanilaisella on kuitenkin ollut rannevaivoja. Nurmi on Erakovicin suosikkialusta, joten ei ole sattumaa, että uusiseelantilaisen ainoa voitto Moritasta irtosi juuri ruohokentällä.

Peng on hyvä nurmipelaaja. Hän on mennyt Wimbledonissa kahdesti peräkkäin neljännelle kierrokselle. Kirilenko ja Maria Sharapova ovat olleet liian vahvoija. Peng on myös ollut Anabel Medina Garriguesia vastaan aina kentän parempi pelaaja. Garrigues ei ole yltänyt Wimbledonissa toista kierrosta pidemmälle sitten vuoden 2009. Ottelu saattaa olla tasainen, mutta Peng on suosikki.

Hantuchova jätti viime viikon Eastbournen turnauksen viisaasti väliin saadakseen lepoaikaa hienon Birminghamin-turnauksen jälkeen. Tänään Hantuchova kohtaa Klara Zakopalovan, jolla on taas menossa kuiva kausi. Tshekki on hävinnyt kuusi ottelua peräkkäin. Hyvänä päivänään Zakopalova on hyvä nurmipelaaja, mutta hänellä on yleensä ollut ongelmia Hantuchovaa vastaan. Uskoisin, Hantuchovan itseluottamus on valtavasti korkeammalla kuin Zakopalovan.

Myös Martic kohtaa huonovireisen vastustajan. Anna Tatishvili on hävinnyt tämän kauden 18 ottelustaan 14, eikä hän voittanut myöskään kumpaakaan lämmittelyotteluaan nurmella. Martic voitti pari viikkoa sitten alemman tason turnauksen Nottinghamissa. Tatishvilin itseluottamus ei voi olla kovin korkealla hänelle epäsuotuisalla alustalla.

Alison Riske ja viime viikon voittajat Simona Halep ja Elena Vesnina näyttävät myös pelin arvoisilta suosikeilta. Sama pätee Tamira Paszekiin, jos tämä on pelikunnossa.

Alhaisten kerrointen suosikeista Sam Stosur ei ansaitse ketään vastaan peliä nurmikentällä kertoimella 1,08. Monikin vastustaja voisi olla vahvoilla Stosuria vastaan, mutta en usko, että lucky loser Anna Scmiedlova pystyy hyödyntämään Stosurin vaikeudet nurmella.

Na Lillä voi olla tiedossa vaikea iltapuhde Michaella Krajicekia vastaan. Krajicek rakastaa nurmikenttiä. Hän on toipunut loukkaantumisistaan. Siitä huolimatta lienee liian aikaista luottaa hänen voittoonsa, mutta ottelu voi olla odotettua tasaisempi.

Suosikeista myöskään Angelique Kerber ei välttämättä pääse kapellimestariksi. Pelaaja itsekin on myöntänyt, että hän totuttelee vielä uuteen tapaan syöttää. Hän ei ole samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Kerberin vastustaja Bethanie Mattek Sands voi olla vaarallinen. Hän on voittanut Kerberin pelaajien kummassakin kohtaamisessa. Mattek Sands on kuitenkin huono nurmipelaaja, joten jätän vedot lyömättä sen ottelun osalta.

Paras veto

Pengin (1,55), Marticin (1,38), Hantuchovan (1,43) ja Erakovicin (1,38) voitot yhdistelmänä