WTA-tennis: Epätasainen Na Li saa tehdä täyden päivätyön


Toronton Rogers Cupissa edetään perjantaina puolivälieriin, jotka alkavat kello 18 Suomen aikaa.

Eilen Petra Kvitova pelasi odottamallani tasolla ja kukisti Sam Stosurin ilman suurempaa hätää, mikä tiesi vihjeemme osumista. Na Li voitti Ana Ivanovicin, mutta teki niin paljon virheitä, ettei pystynyt kotiuttamaan lyömäämme tasoitusvetoa.

Dominika Cibulkovan ja Roberta Vincin kohtaaminen oli todella kummallinen. Cibulkova voitti avauserän ja johti toista erää 3-0, mutta hävisi sitten viisi peliä peräkkäin. Hän pystyi kuitenkin viemään ottelun tie breakiin, jossa nousi 1-3-tappioasemasta voittoon. Vincin huono alku kävi kalliiksi.

Puolivälierät alkavat Aga Radwanskan ja Sara Erranin mielenkiintoisella kohtaamisella. Kaksikko on kohdannut seitsemän kertaa, muttei kertaakaan ulkona kovakentällä. Radwanska on pelannut tällä viikolla normaalia aggressiivisemmin, mikä antaa hänelle pienen ennakkosuosikin aseman. Errani kantoi eilen jalassaan kookasta sidettä. Kahden taktikon välillä nähtäneen pitkä ottelu, joten lyön vetoa yli 20,5 pelin puolesta.

Na Li pelasi Ivanovicia vastaan ajoittain surkeasti. Virheet on minivoitava, jotta kiinalainen voisi kukistaa sisukkaan Cibulkovan tänään. Na Li on voittanut kaikki kolme aiempaa otteluaan slovakkia vastaan, mutta pelaajat eivät ole koskaan kohdanneet ulkona kovakentällä. Uskon Cibulkovan erävoiton mahdollisuuksiin. Cibulkovan voitto 1,5 erän tasoituksella antaa kertoimen 1,80. Se näyttää anteliaalta, mikäli Lille sattuu ottelussa taas huono jakso, jollaisia hänen kohdalleen osuu alituiseen.

Kvitova kohtaa lahjakkaan, mutta epätasaisen Sorana Cirstean noin kello 20 Suomen aikaa. Luotan tshekkiin, joka on voittanut romanialaisen kolme kertaa kaksikon neljässä kohtaamisessa. Kahden aiemman ottelun tavoin tämäkin on pelaajien ensimmäinen kohtaaminen kovakentällä ulkoilmassa. Cirstea on voittanut turnauksessa jo kaksi ottelua, mutta Kvitova on aivan erilainen vastustaja. Cirstean voittamat Jelena Jankovic ja Caroline Wozniacki eivät ole Kvitovan tasoa. Jos Kvitova jatkaa siitä, mihin aiemmilla kierroksilla jäi, hän pystynee kattamaan 3,5 pelin tasoituksenkin.

Päivän kenties mielenkiintoisin ottelu on Magdalena Rybarikovan ja Serena Williamsin yhteenotto, joka on myös pelityylien kohtaaminen. Rybarikova meni eilen jatkoon Marion Bartolin luovutettua, mutta hän johti ottelua sen keskeytyessä. Kovavireinen slovakialainen ei osoita hyytymisen merkkejä. Väsymys herättää kuitenkin kysymysmerkkejä, ja Williams häviää Rybarikovan tyylisille vastustajille todella harvoin. Pelaajat eivät ole kohdanneet toisiaan aiemmin. Williams pudotti Kirsten Flipkensin ja pudottanee myös Rybarikovan, mutta kiinnostavaa pelattavaa otteluun ei löydy.

Parhaat vedot

Yli 20,5 peliä Erranin ja Radwanskan välillä, 1,95
Cibulkova (+1,5 erää) voittaa Na Lin, 1,80

Lyö vetoa turnauksesta ja katso ottelut suorina lähetyksinä täällä!