Veikkausliiga: HIFK:lle kauden toinen voitto


Helatorstain Veikkausliiga-kierros ei ollut tämän blogin vetojen kannalta järin menestyksekäs, sillä lapulle iskettiin HJK:lle hävinnyt IFK Mariehamn tuplamahdollisuudella ja Ilveksen kanssa pisteet tasannut HIFK.

Epäonnestakin voidaan hyvällä omallatunnolla puhua. IFK Mariehamn sai pallon maaliin asti, mutta osuma jäi tuomaristolta huomaamatta ja HJK voitti 1-0. HIFK puolestaan aloitti pirteästi Tampereella, mutta joutui siitä huolimatta tappiolle ja ylsi lopulta vain tasoihin.

Sunnuntaina pelataan täydet kuusi ottelua kello 17 alkaen. Peli-ideat ovat kiven alla, mutta ainakin Helsingin punaisempi joukkue on mielenkiintoinen ehdokas kupongille.

HIFK-FF Jaro

Sarjataulukkoa katsellessa IFK:n startti ei näytä mairittelevalta, sillä kuudesta ottelusta tilillä on vain yksi voitto ja kuusi pistettä. Alkuohjelma on kuitenkin ollut vaikea, ja lisäksi HIFK on pelannut vasta kaksi kotiottelua. Niissä se on napannut pisteen HJK:lta ja voittanut FC Interin.

Otteluruuhkan aiheuttama rotaatio on jonkin verran sekoittanut HIFK:n pakkaa alkukierroksilla, mutta kauden edetessä kierrätys otteluruuhkissa saattaa hyvinkin parantaa tähtirintojen osakkeita. HIFK:n joukkue ei ole erityisen nimekäs, mutta kierrätystä ajatellen se on joukkueelle vahvuus: useimmille pelipaikoille on tarjolla mitat täyttävä korvaaja. Näin ollen edes sunnuntain poissaolot (Nnaemeka AnyameleEsa Terävä, Tommi Vesala) eivät ole ratkaisevan kova isku.

Jaron kohdalla sarjaohjelma osoittaa kummallisuutensa. Seitsemästä ottelustaan Jaro on pelannut viisi kotona! Kaksi vieraspeliään Jaro on hävinnyt tekemättä maaliakaan, mutta vastassa ovat olleet kovat SJK ja FC Inter.

HIFK:sta poiketen Jarolla ei juuri ole varaa kierrättää miehistöään otteluruuhkassa. Matkakin painaa jaloissa, joten väsymyksen ja kotiedun merkitystä sunnuntain ottelussa voi pitää varsin suurena. Materiaalinkin puolesta HIFK on hitusen parempi joukkue, joskin ero on varsin pieni. Kotikerroin on juuri ja juuri pelattavissa.

HIFK voittaa

Lahdessa vieraileva RoPS vaikuttaa mielenkiintoiselta yllättäjäehdokkaalta, sillä FC Lahti on pelannut alkukierroksilla varsin vaisusti (vaikka tuloksia on tullut). RoPS on kuitenkin kroonisen heikko vierasjoukkue, joten otteiden paranemisesta huolimatta rovaniemeläiset eivät yllä kupongille. Kisapuiston heikolla nurmella maalit jäävät todennäköisesti vähiin. Lahden peleissä tasapelin mahdollisuus on aina syytä huomioida.

Ilves pelaa jalkapalloa, jossa ei tyylipisteitä jaeta. Toistaiseksi tamperelaisille ei ole siunaantunut hirveästi sarjapisteitäkään. Plakkarissa on voitto kriisi-VPS:stä sekä tasapelit KTP:tä ja HIFK:ta vastaan. Parempia joukkueita vastaan Ilves on ollut melko aseeton, ja IFK Mariehamn on selkeästi Ilvestä parempi joukkue. Seitsemässä ensimmäisessä ottelussaan vain HJK:lle hävinnyt IFK Mariehamn näyttää jopa oppineen puolustuspelin saloja. Ilveksen avauskokoonpano on hyvin puolustusvoittoinen ja inhorealistinen, mutta IFK pystynee kotonaan luomaan tarvittavat tilanteet. 1,55 ei kuitenkaan ole järin kiinnostava kerroin.

Loukkaantumisista kärsivä KTP isännöi SJK:ta, eikä kotijoukkueelle uskalla kamppailusta paljon luvata. KTP pääsee ensimmäistä kertaa oikealle kotikentälleen Arto Tolsa Areenalle, mistä on hieman apua kotkalaisille. Tulosten valossa vahvasti aloittanut SJK lienee silti liian kova rasti KTP:lle, joka hävisi torstaina Interin vieraana 1-4 katastrofaalisen alun jälkeen.

FC Inter on aloittanut kauden vahvasti, mutta on syytä muistaa, ettei turkulaisten otteluohjelmakaan ole ollut järin pelottava. Seuraavissa otteluissa (KuPS, HJK, IFK Mariehamn) nähdään paljon viitteitä Interin todellisesta iskukyvystä. Sunnuntain vastustaja KuPS on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan (SJK, RoPS), mutta kotikentällä kellossa lienee eri ääni. Ilman Mika Ojalaa ja Vahid Hamboa Kuopioon reissanneen Interin illasta tulee vaikea.

VPS on yhden varsin todennäköisen tappion päässä siitä, että kausi alkaa seitsemän ottelun tappioputkella. Vepsu kohtasi HJK:n jo maanantaina (taas otteluohjelman erikoisuuksia), jolloin Klubi oli vahvempi numeroin 1-0. Nyt pelataan Vaasassa, mutta ottelun kuva tuskin olennaisesti muuttuu. HJK:n pelaaminen on ollut nihkeää, mutta näin kovatasoinen nippu repii jatkuvasti tarvittavia maalin voittoja. Potentiaalia Klubilla on paljon nähtyä parempaan, mutta Vepsu kaatunee nykytasollakin. Vaasalaisten itseluottamuksen on pakko olla heikolla tolalla.

Lyö vetoa Veikkausliigasta täällä!