Veikkausliiga: Inter jatkaa vahvaa alkukauttaan


Veikkausliigan vedonlyöntikausi sai mukavan alun, kun sunnuntain vihjeeksi nostettu KuPS voitti KTP:n vieraskentällä ja kotiutti 2,35-kertoimisen vedon. Esitys ei tosin ollut mitenkään suvereeni, ja voitto tuli oman maalin turvin.

Torstai on ensimmäinen pelipäivä, kun kaikki joukkueet nähdään kentillä. Viimeisenä kautensa aloittaa VPS. Veikkausliigalle tyypillisesti ottelut ovat ennakkoon varsin tasaisia ja arvaamattomia. Illan vedonlyöntihaku perustuu pitkälti alkukauden kuntokäyriin.

RoPS-FC Inter

Inter on aloittanut kautensa vahvasti. Liiga-avauksessa ryhmä ylsi alivoimalla tasapeliin SJK:ta vastaan, toisella kierroksella Ilves oli turkulaisille suupala.Välissä Inter pöllytti kunnolla tämän illan vastustajaansa Suomen Cupissa. Sinimustien peli-ilme on aivan erilainen kuin tukkoisilla viime kausilla.

RoPS sitä vastoin on aloittanut kautensa todella vaisusti. Rovaniemeläiset ovat hävinneet neljä edellistä kilpailullista otteluaan. On tosin syytä todeta, että tällä jaksolla RoPS on kohdannut kahdesti HJK:n ja kerran SJK:n. Viime sunnuntaina SJK joutui tekemään kotikentällään täyden päivätyön 1-0-voittonsa eteen.

Kolmen miehen puolustuslinjaa harjoituskaudella sisäänajanut Juha Malinen palasi Seinäjoella neljän miehen linjaan. RoPSin peliesitys oli Seinäjoella aiempia otteluita kurinalaisempi, mutta kotikentällä vaaditaan myös hyökkäysintoa ja pallollista pelaamista. RoPS ei ole vakuuttanut pallon kanssa lainkaan.

Inter on vähentänyt matkustamisen rasituksia lentämällä Rovaniemelle, mikä syö RoPSin kotietua. Vahvoja otteita esittänyt Inter-toppari Eric Matoukou on sivussa Ilvestä vastaan saamansa tällin jäljiltä, mutta tällä hetkellä Interin laajuus kestää menetyksen. Muuten joukkue on terve. Rotaatiota saattaa olla luvassa. RoPSilta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Tomer Chencinski ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe sekä Juuso Majava. Ottelutahti on ollut molemmille joukkueille sama.

Inter pelaa ensimmäistä kertaa vieraskentällä, mikä tuo asetelmiin pientä arvaamattomuutta. Turkulaisjoukkueen peliesitykset ovat kuitenkin olleet niin paljon RoPSin otteita parempia, että 2,80 on maistuva kerroin vierasvoitolle.

FC Inter voittaa, 2,80.

Illan muiden otteluiden lähtökohdat ovat varsin arvaamattomat. FC Lahti pelasi liigan avauskierroksella sekä cupin KuPS-tappiossa todella vaisusti, mutta tasapelipisteen hakeminen HJK:n kotikentältä oli kova temppu. IFK Mariehamn on aloittanut kautensa kahdella 1-1-tasapelillä, ja perinteisesti huonon vierailijan otteita on alkukaudesta vaikea lähteä ennakoimaan. IFK on pohjimmiltaan muutenkin arvaamaton nippu. Lahdelta saattaa puuttua joukko tärkeitä pelaajia (Pekka LagerblomHenri ToivomäkiPetri Pasanen ja Hassan Sesay), mutta varmuutta tilanteesta ei ole. IFK:n tähti Petteri Forsell on pitkään sivussa. Kokoonpanotarkistus saattaa tehdä vedonlyöjästä viisaamman.

Illan odotetuin ottelu on luonnollisesti loppuunmyyty Helsingin paikalliskamppailu, jossa HIFK on selkeässä haastajan asemassa. HJK:n voittokerroin 1,40 ei totutusti vetohermoja kutittele. Vedonlyöjät odottavat kuitenkin usein Klubilta murskavoittoja, joten vedot tasaisten ja vähämaalisten lopputulosten puolesta voivat tarjota mielenkiintoisia vaihtoehtoja. HJK joutuu varmasti toden teolla töihin huippuunsa latautuneen HIFK:n kanssa.

Ilves-KTP on nousijoiden kohtaaminen ja kenties kauden ensimmäinen kuuden pisteen ottelu. Lahdesta tasapelin ryöstänyt ja KuPSille vain niukasti hävinnyt KTP on antanut itsestään hyvän kuvan. Ilves hävisi omassa avauksessaan selvästi Interille, mutta yksittäisestä ottelusta ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Joukkueet ovat tasoltaan hyvin lähellä toisiaan, ja lähtökohdat ovat varsin ympäripyöreät. Ilves varmasti syttyy ensimmäiseen kotiotteluunsa.

VPS aloittaa kautensa vasta nyt. Vepsun sairastuvalla on pienoinen ruuhka, mikä lisää KuPS-ottelun arvaamattomuutta. Kotikentällään KuPS on suosikki, mutta voitto KTP:stä ei tullut järin vakuuttavalla esityksellä. VPS on mestari tiiviisti puolustamisessa ja vastustajan turhauttamisessa. Huono sääkin tuo otteluun oman lisänsä. Edessä on varsin vähämaalinen nuhjaus, eikä 0-0 yllättäisi tippaakaan.

SJK on vieraskentällä selkeä suosikki FF Jaroa vastaan, mutta 1,90 on turhan pieni kerroin peliään vielä etsivälle SJK:lle. Häntäpäähän povattu Jaro pelasi avauskierroksella odotettua paremmin IFK Mariehamnia vastaan, ja nyt pietarsaarelaiset saavat vielä kaivattuja vahvistuksia, kun Jose Manuel Riveran ja Didier Boris Kadion peliluvat ovat kunnossa. Rohkeus ei silti ihan riitä Jaroa puoltaviin vetoihin, ja SJK:n kertoimet eivät maistu.

Lyö vetoa Veikkausliigasta täällä!