Big Brother -finaali 2012


Sunnuntain Big Brother -finaalissa ovat mukana Iida, Jouko, Teija ja Markus.

Ennakkoarvioiden perusteella vahvoilla ovat jälleen puhtaasti viihdyttävät kilpailijat. Iida ja Jouko eivät ole lähteneet nälvimisen tielle, mikä on tehnyt kummastakin melko suositun sekä talossa että äänestyksissä. Erityisesti Iidan suosio tuntuu olevan katsojien keskuudessa kohdallaan. Usein tarinoitaan (ainakin muiden asukkaiden mielestä) liioitellut Iida oli monta kertaa häätöäänestyksessä, mutta selvisi niistä kaikista, mikä kertoo katsojien suosiosta - vaikka itse talossa Iidan osakkeet eivät ole aina olleet korkeimmillaan. Iidan voittokerroin on nelikon alhaisin 2,75.

Jouko on Iidan tavoin ollut positiivinen eikä tunnu aiheuttaneen juuri minkäänlaista draamaa talossa. Päinvastoin Jouko on usein pitänyt elämää yllä talossa ja hauskuuttanut muita. Häntä voidaan pitää melko suosittuna sekä talon asukkaiden että katsojien keskuudessa. Joukossa on myös naistenmiehen vikaa, mikä ei välttämättä ole miellyttänyt koko asukaskuntaa. Jouko on kuitenkin jaettu kakkossuosikki kertoimella 3,25.

Teija puolestaan kuuluu juonittelijoiden koulukuntaan, jonka suosio ei perinteisesti ole Big Brotherissa ollut huipussaan. Teijaa avittanee kuitenkin myös hersyvä huumorintaju ja hauska, joskin terävä kielenkäyttö. Teija on tuulettanut tunteitaan avoimesti ja ollut välillä erittäinkin ärtyisä kanssakilpailijoitaan kohtaan. 46-vuotias nainen on melko omanarvontuntoinen, mutta hänellä on kuitenkin oma kannattajakuntansa: viikolla käydyssä viimeisessä häätöäänestyksessä Teija oli aivan kärkijoukoissa. Teija jakaa Joukon kanssa kertoimen 3,25.

Markus on etenkin asukkaiden keskuudessa hyvin suosittu, sillä hän ei koko talossaoloaikanaan ole saanut yhtäkään nimeämispistettä. Markuksen eroottissävytteiset jutut ovat hermostuttaneet muita asukkaita, mutta muuten Markuksesta on pidetty. Positiivinen ja rauhaa levittävä asenne on miellyttänyt asukkaita, mutta voittajaäänestyksessä kaivattavaa särmää Markuksella ei välttämättä ole. Se voi maksaa voiton. Markuksen kerroin on nelikon korkein 3,75.